(työssä ja työn ohessa)
http://www.iltasanomat.fi/viihde/povekas-teinivaimo-shoppaili-lahes-alastoman...
Minkälaisia lukijoita valtakunnallinen lehti hakee tarjoilemalla mielikuvia suuririntaisista teini-ikäisistä ilman vaatteita?
Kiva että heillekin löytyy omat nettijulkaisunsa?
Muutama viikko sitten pohdin sitä, miten tärkeää fanien kannalta olisi, jos Uuden päivän seuraaminen internetissä olisi tehty helpoksi. Välitsekkauksena todettakoon, että asiassa on menty eteenpäin ja otettu takapakkia.
Isossa draamassa on paljon hahmoja ja päivittäissarjassa, jonka kolmas jalka on internet, hahmojen elämän netissä pitäisi olla juuri sitä - päivittäistä - tai no - ainakin uskottavan aktiivista. Sen lisäksi, että olen sosiaalisessa mediassa omana itsenäni, olen myös kymmenkunta fiktiivistä henkilöä ja pari muuta fanisivua. Onko ihme, jos välillä someilu tuntuu hieman kaoottiselta?
Tämä kooste on vain muistuttamassa omaa itseäni siitä kuka oikein olen. Kuka kukin on Uuden päivän somessa maaliskuussa 2011:
Syy miksi sarjalla on näin paljon erilaisia fanisivuja ja Twitter-tilejä on yksinkertainen. Koska haluamme sarjassa tukea erilaisia fanittamisen muotoja ja kokeilla erilaisia tarinankerronnan tapoja, olemme heittäneet verkkoja laajalle. Ja laajemmallekin pitäisi kauhoa! :) Bubbling under -hahmoista toimitettuja ja ylläpidettyjä fanisivujaan odottelisivat vaikkapa Elina Haavisto, Kukko Koistinen ja Lauri Kallio sekä tietenkin muut Vihreiden Valojen jäsenet. Virtauksen lukiollahan ei ole myöskään mitään some-toimintaa.
Tokihan en kaikesta vastaa ypöyksin, mutta työprosessit ovatkin sitten ihan oma aiheensa.
Viime viikolla aloittimme Uudessa päivässä tähän mennessä jännittävimmän verkkokokeilun. Tai ainakin itse olen siitä kovin innoissani.
Viime viikolla alkoi käsikirjoittaja Priskilla Ruotsalaisen kirjoittama ja allekirjoittaneen tilaama ja käytännöntoteuttama Vilman kevät -nimellä kulkeva tarina, joka etenee ja tapahtuu vain ja ainoastaan Facebookissa. Tarinalla on kaksi tasoa ja tarkoitusta. Se toimii tv:ssä nähtävän juonen lisämausteena ja avaa sarjan päähenkilöiden ajatusmaailmaa ja heidän välisiä suhteitaan sarjan tapahtumien edetessä. Samalla tarinalle on kuitenkin kehitetty oma juonensa käänteineen. Hahmot tekevät asioita ja käyvät keskusteluja, joita ei televisiossa nähdä.
Toistaiseksi, ensimmäisessä kokeilussa, tavoitteita ei ole määritelty liian koviksi. Yksi tavoite on pelkästään sen testaaminen, että voiko näin tehdä. Toimiiko käsikirjoitettu dialogi Facebookissa? Pystyykö televisiosarjaan tuomaan uskottavan lisäkerroksen, johon katsojat ja fanit voivat sitoutua? Mitä voimme oppia seuraavaa tarinaa varten?
Näin alussa Vilman kevät -tarina vaikuttaa jopa menestystarinalta. Sarjan fanit ovat sitoutuneita seuraamaan sen hahmoja sosiaalisessa mediassa ja nuorimmassa kohderyhmässä reaktioiden aitous paljastaa, että heille sarjan tapahtumat ovat aitoja, käänteet koskettavia ja hahmot eläviä.
Tarkoitus ei ole myöskään sekoittaa kenenkään päätä ylenpalttisesti. Facebookissa sarjan hahmot ovat fanisivuja, eivätkä esimerkiksi Facebookin käyttäjäehtojen vastaisesti tehtyjä feikkiprofiileja. Tarinalle fanisivut eivät aiheuta teknisiä rajoitteita, sillä uusia sivuja voi käyttää aidon profiilin oloisesti.
Teknisestihän kyse ei ole kummoisestakaan ponnistuksesta. Käytännössä Vilman kevät etenee tarinassa kohtauksittain, aivan kuten televisiosarjakin. Kohtaukset vain toteutetaan virtuaalihahmoilla. Resursseina kyse ei myöskään ole koko sarjan mittakaavassa valtavasta lisäpanostuksesta. Silti en ole kuullut toisesta vastaavasta projektista. Lisäarvo katsojalle on kuitenkin mittaamaton.
Ja tämähän on vasta alkua!
Jos Jumala asuu yksityiskohdissa, olen tällä viikolla ollut todellakin pyhän asialla! Toistaiseksi työviikon hauskinta ja ehkä omituisinta antia on ollut yhdessä käsikirjoittajien ja toimituksen kanssa miettiä milloin Virtauksen lukiolaiset viettävät syntymäpäiviään.
Nyt kun lukiolaiset löytyvät Facebookista, on tarkoitus aktiivisesti miettiä minkälaisia henkilötä he ovat siellä. Minkälaisia linkkejä he jakavat ja mihin ryhmiin he liittyvät. Mutta ennen kuin mihinkään voidaan ryhtyä, pitää täyttää Facebookin perustietolomakkeessakin se tärkein kohta...
Televisio-ohjelmanhan kannalta ihmisen tarkka syntymäpäivä ei väkisin ole kovinkaan olennainen yksityiskohta. Tai on, jos juoni sitä vaatii. Mutta Facebookissa syntymäpäivähän on se yksi päivä vuodessa kun jokainen on hetken aikaa onnitteluvalokeilassa poseeraava supertähti.
Syntymäpäivä on pieni yksityiskohta, jonka merkitys korostuu kerran vuodessa! Vilma, Jani, Emmi, Tomi ja Krista, onneksi olkoon, teilläkin on nyt mahdollisuus hukkua onnittelutulvaan! :D
Jos meidän pitäisi tiivistää Uuden päivän verkkofiktio yhteen asiaan tai yhteen ihmiseen, mikä tai kuka se olisi? Mikä tai kuka on meidän huomionkerääjämme? Kenen kautta tai kanssa me seikkailemme virtuaali-Virtauksessa?
Tällainen ajatus nousi, kun tutustuin Salattujen elämien verkkofiktioon. Salatut elämät on kerännyt virtuaalimaailmansa fiktiivisen kahvila Damdamin ympärille. Damdamin omistaja on komea Jiri, joka blogissaan kommentoi sarjan tapahtumia omasta näkökulmastaan. Verkkokahvila myy myös oheiskrääsää ja järjestää "livekeikkoja", jotka nähdään paitsi televisiossa, myös netissä.
Uuden päivän fiktio on hajautettu ainakin neljään ilmansuuntaan. Sarjan fiktiivinen kaupunki Virtaus on rakennettu verkkoon virtaus.fi:ksi, joka parsii kaiken sarjaan liittyvän verkkofiktion kokoon. Virtauksessa toimii paikallinen suuryritys Suner, jonka sosiaalisen median strategiaan kuuluu blogaava toimitusjohtaja. Virtauksen sydän on ilmaisupainotteinen lukio, jolla on oma verkkomaailmansa verkkomaailman sisällä. Lukion rehtori ja lukiolaiset blogaavat virtaus.fi:ssä ilmeisesti kunnanjohtajan toiveesta? Lukion Frami on paikka, jonne oppilaat voivat ladata omia töitään. Lukiossa on oma bändi ja sarjan viisi lukiolaista ovat liittyneet Facebookiin. Puoliksi Virtauksessa, puoliksi YleX:llä työskentelee radiotoimittaja Aleksi Ruuskanen. Televisiosarjassa puhutaan koulun verkkolehdestä, jota yksi oppilaista päätoimittaa.
Vasta-aloittaneen näkökulmasta, virtuaali-Virtaus on hieman hajautettu. Mitenköhän sarjaan vasta tutustuva asian kokee? Keneen tai mihin hän voi verkossa samaistua? Ketä alkaa seurata? Kenen kanssa hän haluaisi ja voisi lähteä seikkailulle virtuaali-Virtaukseen? Kuka on se, joka opettaa ihmisille Framin käytön, tutustuttaa bändiin, koulun verkkolehteen, muihin lukiolaisiin, Suneriin, Virtauksen kaupunkiin?
Pitäisikö meidän täällä hieman auttaa? :)
Mitä verkkopalveluja käyttävät 16-vuotiaat ilmaisutaitopainotteisen lukion oppilaat? Tällaiseen pulmaan törmäsin tänään kun remppailin Virtauksen lukion oppilaiden Facebook-profiileja.
Millä sivuilla jalkapalloon hurahtanut Tomi Karhu vierailee? Entä laulu-urasta haaveileva Emmi? Minkälaisilta sivuilta tanssista pitävät Krista ja Vilma löytävät sisältöä arkeensa? Ketkä ovat 16-vuotiaiden idoleja ja julkkiksia, joiden elämää he seuraavat? Millaisia testejä he tekevät Facebookissa ja minkälaisia tuloksia he saavat?
Tällaisia asioita pitäisi alkaa painimaan seuraavaksi!
Tv-sarjassa jokainen näytetty puhelinnumero tai ääneenlausuttu nettiosoite on tuotannolle mahdollisuus tuottaa aktiiviselle katsojalle ja fanille ylimääräistä mielihyvää. Pitäisiköhän Uuteen päivään perustaa fanipuhelin?
Meillä toimittajilla on usein sellainen käsitys, että valtakunnallisia puheenaiheita syntyy vain Helsingin sanomien toimituksessa. Tai jotenkin asioihin reagoidaan vasta sitten, kun ne ovat tulleet ulos painokoneesta.
Jos vaikka Yleisradion tutkivan journalismin ohjelma MOT tekee syyskuussa 2009 ohjelman oudosta kultista, joka kustannusyhtiönä voittaa valtion kilpailutuksia, asia päätyy Iltalehden pikku-uutiseksi. Vasta kun Helsingin sanomien toimittaja vuotta myöhemmin kirjoittaa asiasisällöltään saman jutun kuukautisliitteeseen, aletaan yhtiön toiminnasta vaatia kaikenmoisia selvityksiä.
Jos uutistoimittajan kynnys tarttua tutkivan journalistin aiheeseen on noin kova, mitenköhän paljon kovempi kynnys on tarttua esimerkiksi draaman agendaan?
TV1:n Kotikatsomossa pyörii nyt talvella loistava kansainvälistyvästä suomalaisesta rikollisuudesta kertova rikosdraama Alamaailma. Alamaailmassa venäläiset rikolliset käyttävät Suomea huumekaupan läpikulkumaana ja hyppyyttävät suomalaisia sekä virolaisia pikkurikollisia, jotka kuvittelevat olevansa isossa liigassa. Television katsojana minulla ei ole mitään syytä olettaa että tämä asettelu olisi jotenkin fiktiivinen, vaikka kyse onkin draamasarjasta, eikä ajankohtaisohjelmasta.
Suosikkiesimerkkini on jo monen vuoden takaa, kun Tahdon asian Mikko rupesi spelttiviljelijäksi ja myi viljaansa keliakiaystävällisenä vaihtoehtona. Samaan aikaan oikeassa elämässä spelttijauhopussit ilmestyivät vaivihkaa kauppojen jauhohyllyille ja spelttinäkkärit hapankorppujen viereen. Seuraavassa jaksossa keliakialiitto haastoi Mikon oikeuteen harhaanjohtavasta mainonnasta, mutta yhä säännöllisesti Suomi24:ssä kysellään sopiiko se speltti keliaakikoille vai ei, kun joku on jossain väittänyt että sopii.
Itse mietin tätä asiaa tästä eteenpäin draaman näkökulmasta. Vaikka Uusi päivä onkin kohotetun arjen täyteistä perhedraamaa, olen täällä töissä toimittajana.
Uuden päivän pääyhteistyökumppani Yleisradion sisällä onkin nuorisokanava YleX, jonka toimittajakin esiintyy sarjassa. YleX on suoraa lähetysvirtaradiota, jossa sivutaan päivän mittaan satoja puheenaiheita ja nostetaan omia näkökulmia ajankohtaisiin asioihin. Voisiko osa aiheista nousta päivittäisdraamasta? Sen sijaan, että YleX käyttää Uutta päivää lähinnä puffattavana ohjelmana, jonka näyttelijöiden kuulumisia soitellaan välillä radioon, voisiko ohjelmassa käsiteltäviä aiheita muokata ajankohtaiseksi puheenaiheiksi? Voisiko fiktiivisen Emmi Ensemblen vaikeuksista saada ensimmäinen keikka, tulla idea jutella Lauri Tähkän tai Chisun kanssa siitä minkälaisia vaikeuksia hänellä oli uransa alussa? Olisiko se mainontaa, puffaamista vai faktan ja fiktion sekoittamista, jos Lauri Tähkältä saisi vieläpä henkilökohtaisen kannustuksen sinnikkäälle, uraansa aloittavalle Emmille?
Minkälaisessa kontekstissa, minkälaiseen formaattiin voin itse tehdä journalismia, jossa Uusi päivä sekoittuu todellisuuteen?
Pannukakku on ruokalehtien näkökulmasta journalismia. Kun Haavistoilla syödään kermasta tehtyä pannaria, minne kootaan televisionkatsojien parhaat pannukakkureseptit? Onko pannukakkuresepti jotenkin vähemmän ajankohtainen siksi, että pannukakkua valmistettiin draamaohjelmassa eikä Strömsössä?
Kun isä-Haavisto myy alkuperäisen Aku Ankan Carl Barksin nimikirjoituksella työkaverilleen ja samaan aikaan Frank Miller myy itse oman kirjoituspöytänsä tuolia ebayssa, liittyvätkö asiat toisiinsa? Ja miten?
Aikamoista, kun Koivuniemen kultista päätyy pohtimaan pannukakkureseptejä. Mutta loppujen lopuksi toimittajana näissä kaikissa on kyse on merkityksellisistä sisällöistä. Koivuniemen kultista tuli merkityksellistä vasta kun eduskuntavaalit lähestyävt. Kun jääkaapissa on litra eilistä maitoa, miten merkityksellistä se pannukakkuresepti onkaan?
Jonnekin pitää asioita kirjoittaa ylös, ja uskon siihen julkiset muistiinpanot ovat paras tapa pitää asioita mielessä. Jotenkin luulisi, että kirjoittaminen on lajini, mutta kun on paljon asioita päässä, on todella vaikea keksiä mistä aloittaa. Vietin herkullisen tunnin kahden työkaverini kanssa Ylen ruokalassa ja pääsin pukemaan sanoiksi monia asioita, joita olen miettinyt suhteessa ensi vuonna alkavaan työhön.
Olen tammikuussa menossa Uusi päivä -sarjaan toimittamaan sarjan verkkosisältöä.
Syy miksi hain tekemään Uutta päivää on se, että huonon tosi-tv:n lisäksi rakastan draamaa ja nimenomaan draamasarjoja. Olen ollut koukussa milloin Salkkareihin, milloin Täydellisiin naisiin, True Bloodiin, Heroesiin, Tahdon asiaan, Harvoin tarjollaan, 90-luvulla jopa Kauniisiin ja rohkeisiin. Ja salaa siitä asti, kun olen tullut Ylelle töihin olen odottanut hetkeä päästä mukaan tekemään draamaa.
Toinen syy miksi haluan tehdä tätä sarjaa on se, että haluan tehdä töitä internetissä. Osaamiseni on internetissä. Medioista vietän eniten aikaa netissä, katson sarjatkin nykyään netissä kiitos TV-Kaistan. Draamasarja, joka haki nettitoimittajaa... Miksen olisi halunnut sinne töihin.
Aloitan tammikuussa työt siis tilanteessa, jossa sarja on jo pyörinyt jonkun aikaa televisiossa, netissä ja radiossa. Ja vaikka olen ollut jo viikon verran paikan päällä tutustumassa studioon, työtiloihin ja ihmisiinkin, alkaa uuden työn lähestyessä päässä olla yhä enemmän ja enemmän kysymyksiä suhteessa työn sisältöön. Menen tavallaan valmiiseen pöytään, mutta onko pöydässä tarjolla sitä mitä odotin ja voinko itse vaikuttaa vielä menuun?
Internetguru, kehitystuottajamme, sankarini Seija Aunila kehotti minua kirjoittamaan kysymykset ylös, jotta muistaisin ne vielä siinäkin vaiheessa, kun asioista voi vihdoin keskustella. Kirjoitan siis tätä pääsääntöisesti itselleni, mutta jos joku nyt tätä lukee, niin kerrottakoon, että kaikki sarjaan liittyvät ajatukset ovat henkilökohtaisia ajatuksiani, oivalluksiani tai tulkintojani asioista niin kuin minä ne ymmärrän. Disclaimer pitää laittaa, jotta kukaan Googlen kautta tänne eksyvä ei erehdy ajattelemaan tässä vaiheessa mitään viralliseksi.
Mitä Uudessa päivässä tehdään verkossa ja miksi? Uusi päivä on selkeästi suunniteltu alusta asti monimediaiseksi sarjaksi. Sarja on pyörinyt lokakuusta 2009. Sillä on verkossa luonnollisestikin Facebook-fanisivut, omat kotisivut, Twitter-tili, Spotify-tili, fiktiivisen kaupungin kotisivut. Olen antanut itseni ymmärtää, että nettitiimin tarkoitus on sekä avata tuotantoa tekijöille ja jatkaa sarjan maailmaa internetiin.
Onko se mitä tehdään, tehokasta ja tavoitteellista? Mitä tarkoittaa sarjan maailman jatkuminen nettiin? Tarkoittaako se fiktiivisten henkilöiden, asioiden ja tapahtumien näkymistä netissä? Tarkoittaako se sarjan maailmankuvan ja "Valohoitoa suomalaisille" -lupauksen valumista nettiin? Minkälaista on valohoito internetissä ja missä sitä jaetaan?
Tällä hetkellä Uusi päivä -sarjaan on tehty verkkosisältöä lähinnä videoina. Sarjan YouTube-kanavalla on kymmeniä videoita (47 tällä hetkellä), mutta yksittäisen videon katsomiskerrat ovat muutamia satoja. Videoiden sisällöt vaihtelevat musiikkivideoista näyttelijöiden haastatteluihin. Suurin osa videoista on Tulossa-videoita, joissa vihjaillaan tulevan viikon tapahtumista. Uusi päivä tulee televisiosta maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin, tulossa videot julkaistaan lähinnä torstaisin, maanantain jakso julkaistaan etukäteen YLE Areenassa perjantaisin.
Radiossa Uusi päivä on läsnä YleX:llä niin, että Uuden päivän fiktiivinen toimittaja on oikeastikin töissä YleX:llä. Aleksi Ruuskasta voi myös fanittaa Facebookissa. Kyse on samasta draaman ja oikean maailman sekoittumisesta, kuin mihin internetissäkin pyritään. Miksi minun on kuitenkin ollut vaikeuksia yhdistää näitä kolmea ihmistä päässäni samaksi henkilöksi? Kun Aleksi Ruuskanen puhuu YleX Aamussa, miksi hän kuulostaa eri henkilöltä ja puhuu eri asioista kuin Aleksi Ruuskanen Uusi päivä -sarjassa? Tai Facebookissa? Miksi tv-sarjan Aleksi Ruuskanen jaarittelee niin pitkäveteisesti radiossa, kun radion Aleksi Ruuskanen on aika hauska ja nokkela? Voiko tekijämielessä näitä kolmea asiaa yhdistää tai edes lähentää toisiaan?
Tässä vaiheessa, kun tähänastisen urani kiinnostavin työ alkaa puolentoista viikon kuluttua, tällaisia asioita pyörii mielessä.
Mitä minä olen menossa tekemään? Onko minulla selkeät tavoitteet, tarvittavat työkalut ja riittävät resurssit asioden tekemiseen? Miten paljon voin vaikuttaa näihin kolmeen? Onko parempi aloittaa uusi työ kysellen ja opetellen sitä mitä tälläkin hetkellä tehdään vai analysoida ja kuoria sitä auki, jotta sen ydin ja sielu paljastuisi? Mikä on tulevan työni ydin? Kenelle työtä teen; sarjalle, tilaajalle, katsojalle, fanille, markkinoinnille vai verkkokäyttäjälle? Jos työni tuloksia mitataan, mitä mitataan? Verkkosivujen kävijälukuja? YouTube-videoiden määrää? Niiden katsojalukuja? Facebook-tykkäysten konversiota? Mistä saan tietää tekeväni hyvää työtä? Miten paljon voin kokeilla asioita? Miten paljon työaikaa erilaiset asiat vaativat? Mistä kaivan esikuvia? Oppikirjoja? Mitä voin oppia muiden onnistumisista? Mitkä ovat ne asiat, joita haluan tehdä erityisen hyvin? Mihin itse haluan työlläni pyrkiä? Missä näen itseni kolmen vuoden kuluttua? Mitä silloin teen? Miten avoimesti voin tällaisia asioita pähkäillä internetissä? Ja kun saan vastauksia, miten paljon saan kertoa? Onko kaikilla ihmisillä näin paljon kysymyksiä aina uuden työn kynnyksellä? Miten pystyn jatkossa kun opin asioita, kirjoittamaan niitä ylös ja jakamaan ajatuksina, ilman että niistä tulee tämän kirjoituksen kaltaisia tekstioksennuksia?
Theme created for Posterous by Obox
